torstai 14. marraskuuta 2013

(päiväkirjat)

Sinä lasket päiviäsi ja mietit, montako niitä on jäljellä
säilytät lääkkeitäsi verhon takana lokerossa
ettei kukaan löytäisi pelkojasi
ja jokainen hetki muistuttaa sinua siitä
päivistä, joina sinä vain makasit lattialla
kierit ja pakenit pääsi sisäistä pahoilaistasi
kun ruoka maistui muovilta ja pahvilta
eikä sekään täyttänyt loputonta tyhjyyttä

Ja kun sinä lähdet, ne löytävät päiväkirjasi
joissa lukevat loputtomat merkit siitä
mitä kukaan ei tiennyt


torstai 17. lokakuuta 2013

(sanat mittaavat päivistämme kaavoja)

Meidän päämme sisäinen sairas leikki
meidän rajoituksemme ja säädöt
en myönnä tätä riippuvaisuudeksi

niin monta syntetigrammia ja kaavaa
muotti, joka muovaa siihen olomuotoon
mikä on oltava, älä muutu, älä muutu

minä en myönnä rakastavani sinua

Tämä on vain vähän sairasta
pääni sisäinen kiero metsästyspeli
minä vajoan, pääni kääntyy mustaan
älä mene

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

(Vajotaan, vajotaan)

Ahdistuneisuushäiriö, teippiä minun keuhkoissa
paniikkikohtaus ja pelkoa, purku minun jaloissa
hengitys kulkee vain koska sen on kuljettava,
ja jalat vievät eteenpäin koska käsistäkään ei ole siihen
kannattelemaan koko betonitaivaan painoa

ja tiedän että se vain jälkeenpäin kostautuu
se suurenee, fetissi, addiktio, kunnes me menetämme järkemme
pyydän sinua lopettamaan, vaikka teen samaa, pirunkehä

Olemme niin hirveän syntisiä, lopulta emme kelpaa helvetillekkään
vajotaan, vajotaan
Lasketaan askeleistamme tarkat kaavat ja niiden on toistuttava
teippiä minun keuhkoissa
Hengitetään, koska meidän on hengitettävä
symmetria, protestointi minun päätäni vastaan
Kävellään, koska emme voi juostakkaan

Vajotaan, vajotaan, emme kelpaa helvetillekkään

lauantai 28. syyskuuta 2013

Kahvi tippuu järkyttävän hitaasti
ja sen ääni on koko maailman äänet
katto on kellertynyt tupakasta
ne hetket saavat minut toivomaan kuolemaa

sinä lasket kukan haudalle
hymyilet surullisin silmin
tartut minua kädestä ja viet vanhaan autoon
pienet asiat saavat minut toivomaan kuolemaa

se on vain yksi asia 
se on hyvin suuri asia

Tarvitsen nopean kahvinkeittimen
uuden katon, en kellertävää tupakkataivasta
tarvitsen uuden miehen, uudet vaatteet
tarvitsen onnea, onnea, onnea
enkä tahdo toivoa kuolemaa

lauantai 31. elokuuta 2013

(Olen kovin horjuva, mieleni ojentuva)

Olen kovin surullinen
minä olen kovin horjuva balleriina,
nilkkani eivät ojennu
vain pääni ojentuu, se kumartuu alemmas

minä olen kovin onnellinen
kun sinä sanot hymyillen asiasi
mutta pian käännyt pois
eikä horjuva balleriina ojennu kuin korsi

Me olemme kovin hiljaisia
ja minä olen sisäisesti kovin surullinen
pääni ojentuu, taittuu pimeään
mutta se pelottaa

maanantai 26. elokuuta 2013

Minä lasken päiviä, hetkiä, sekunteja
ne valuvat kovin nopeaan, että en edes aina pysy perillä
lähditkö sinä jo, vai onko olento vierelläni vain varjo
minä lasken päiviä lähdöstäsi
seitsemän kuukautta, kahdeksan, yhdeksän
monimutkaisia numeroita, jotka ajavat minut hulluuteen

Symmetriaa, liikaa täydellisyyttä
sinä olet niin täydellinen hänen kanssaan, että minä huudan
se tuntuu kovin hassulta, onko tämä sitä hulluutta
ja lasken päiviä, kunnes lopulta menetän järkeni kokonaan
sinä näytät kovin symmetriseltä hänen kanssaan

maanantai 5. elokuuta 2013

(Sinä, minä ja hiljaisuus)

Hiljaisuudesta heidän ruumiinsa on koottu
ja katkerin silmin he meitä katsovat
kuitenkaan laki ei anna vapautta heidän sanoillensa
heidän äänistään paistaa toivo ja uskollisuus
ironia on vain siinä, että hiljaisuus on jo valettu
ja silmistä loistaa pelko ja pettymys

Hetkistä vuorokausiin he kysyvät meiltä samaa
ja sinä pyydät meiltä toivottomuutta
mutta minun valheeni rikkomus ja valta
silti päivistä toisiin he vajoavat ja vajoavat
kunnes enää vain heidän huutonsa kaikuu korvissamme
enkä minä en enää uskalla pelätä
mutta ehkä se on heidän pelkonsa